Maailmancup

Turnaukset niin Suomessa kuin ulkomailla, myös muut shakkiin liittyvät.
Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 09 Syys 2019 19:23

Suomen urheilua seuraavan kansanosan katseet kohdistuvat huomisesta alkaen Länsi-Siperian ugrikeskittymään Hanti-Mansijskiin, jossa FIDEn tämänkertainen cuppi pelataan. 128 pelaajaa tavoittelee taskurahojen lisäksi varmaan jonkinlaista pokaalia, mutta ennen kaikkea kahta paikkaa seuraavaan MM-ehdokasturnaukseen.

Ja siinäpä ongelma. Cup-turnauksessa kaikki voittajalle hävinneet voivat tunnetusti katsoa saaneensa saman tuloksen. Esim. jonkinlainen tuplauloslyönti olisi oikeudenmukaisempi - ellei paikkaa haluta antaa vain voittajalle. On myös selvä, että esimerkiksi kuvitteellisen ylivoimaisen ykkösen puolelle joutuvat pelaajat ovat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin toinen puolisko. No viimeksi Carlsen tippui aikaisessa vaiheessa... (jos hän ja Karjakin olisivat päässeet finaaliin, ehdokasturnauspaikat olisivat menneet hävinneille semifinalisteille, jos vain toinen, kolmannesta sijasta olisi oteltu).

FIDEn ehdokasturnaussääntöjä on aiheesta haukuttu paljon, mutten muista tästä juuri puhutun, ainoastaan Aronjan muistaakseni vuoden -15 MC:n jälkeen jotain tuumaili. Sittenhän on järjestäjien villi kortti, jonka käyttöä on sentään tiukennettu, mutta ei sellaista tietenkään saisi enää niin lähellä MM-ottelua olla. Kahdentoista kuukauden elolukujen korkeimmalla keskiarvolla saa paikan; ei tarvitse olla matemaattinen nero huomatakseen, että tammikuussa 2019 saavutetut lisäpisteet ovat moninkertaisia painoarvoltaan joulukuussa saavutettuihin verrattuna. Kahdesta tasoissa aloittavasta pelaajasta voi aivan helposti paikan saada se, joka on vuoden aikana tehnyt merkittävästi huonomman suoritustuloksen.

Näistä koostuu kolme kahdeksasta ehdokasturnaajasta.

Pahoittelen mahdollisia virheitäni ja väärinymmärryksiäni.

Palauttaakseni viestin vähäisessä määrin otsikkoaan vastaavaksi: näillä näkymin esittelen tiistaina 15.10. turnauksen pelejä Helsingin shakkiareenalla kello 15.30 alkaen, mikä ystävällisenä kutsuna julkipantakoon.

Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 10 Syys 2019 15:23

Ykköspöydällä pelaa Dingiä vastaan näköjään Papua-Uuden-Guinean Shaun Press, yksi niistä harvoista, jotka ovat saaneet shakissa dopingrangaistuksen. Suostuukohan nyt pissaamaan? Hän on myös kv. tuomari ja FIDEn sääntökomission jäsen.

Avatar
sauli.tiitta
Viestit: 718
Liittynyt: 10 Heinä 2010 11:35
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK
Viesti:

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja sauli.tiitta » 11 Syys 2019 06:11

Tässä tulokset 1.peleistä ennen vaihtovärejä, pari yllättävää tulosta näemmä:
Match 1 - Game 1 results

Abasov, Nijat - Piorun, Kacper ½-½
Abdusattorov, Nodirbek - Matlakov, Maxim ½-½
Albornoz Cabrera, Carlos Daniel - Svidler, Peter ½-½
Amin, Bassem - Tabatabaei, M.amin ½-½
Anton Guijarro, David - Sunilduth Lyna, Narayanan 1-0
Anwuli, Daniel - Vachier-Lagrave, Maxime 0-1
Aravindh, Chithambaram VR. - Adams, Michael ½-½
Aronian, Levon - El Gindy, Essam ½-½
Berkes, Ferenc - Jumabayev, Rinat ½-½
Bu, Xiangzhi - Xu, Xiangyu ½-½
Cheparinov, Ivan - Adly, Ahmed 1-0
Chigaev, Maksim - Maghsoodloo, Parham 0-1
Cordova, Emilio - Dubov, Daniil 0-1
Dominguez Perez, Leinier - Escobar Forero, Alder 1-0
Duda, Jan-Krzysztof - Henriquez Villagra, Cristobal 1-0
Fedoseev, Vladimir - Ganguly, Surya Shekhar 1-0
Firouzja, Alireza - Pashikian, Arman 1-0
Ganerdene, Sugar - Nepomniachtchi, Ian 0-1
Gelfand, Boris - Lu, Shanglei ½-½
Giri, Anish - Mohammad Fahad, Rahman 1-0
Gonzalez Vidal, Yuri - Harikrishna, P. 0-1
Grandelius, Nils - Rakhmanov, Aleksandr ½-½
Gupta, Abhijeet - Korobov, Anton ½-½
Hovhannisyan, Robert - Demchenko, Anton 0-1
Huschenbeth, Niclas - Naiditsch, Arkadij 1-0
Iljiushenok, Ilia - Artemiev, Vladislav ½-½
Iturrizaga Bonelli, Eduardo - Adhiban, B. 0-1
Jakovenko, Dmitry - Martinez Alcantara, Jose Eduardo 1-0
Karthikeyan, Murali - Inarkiev, Ernesto ½-½
Kasimdzhanov, Rustam - Bareev, Evgeny 1-0
Kovalenko, Igor - Lupulescu, Constantin 1-0
Le, Quang Liem - Aleksandrov, Aleksej ½-½
Lysyj, Igor - Xiong, Jeffery 0-1
Mareco, Sandro - Sjugirov, Sanan ½-½
McShane, Luke J - Delgado Ramirez, Neuris ½-½
Megaranto, Susanto - Karjakin, Sergey 0-1
Mekhitarian, Krikor Sevag - Andreikin, Dmitry ½-½
Movsesian, Sergei - Oparin, Grigoriy ½-½
Najer, Evgeniy - Gledura, Benjamin ½-½
Nakamura, Hikaru - BellahceneBilel (ALG) ½-½
Nguyen, Ngoc Truong Son - Alekseenko, Kirill ½-½
Nihal, Sarin - Cori, Jorge 1-0
Parligras, Mircea-Emilian - Nisipeanu, Liviu-Dieter ½-½
Pichot, Alan - Vidit, Santosh Gujrathi ½-½
Ponomariov, Ruslan - Esipenko, Andrey 0-1
Press, Shaun - Ding, Liren 0-1
Pridorozhni, Aleksei - Wang, Hao ½-½
Pultinevicius, Paulius - Grischuk, Alexander 0-1
Radjabov, Teimour - Ziska, Helgi Dam 1-0
Rakotomaharo, Fy Antenaina - Mamedyarov, Shakhriyar 0-1
Rodriguez Flores , Diego Ivan - Jones, Gawain C B 0-1
Rodshtein, Maxim - Bartel, Mateusz 1-0
Santos Ruiz, Miguel - Wei Yi ½-½
Sarana, Alexey - Predke, Alexandr ½-½
Saric, Ivan - Bok, Benjamin ½-½
Sethuraman, S.P. - Nabaty, Tamir 0-1
Sevian, Samuel - Tari, Aryan 1-0
Shankland, Samuel - Safarli, Eltaj ½-½
So, Wesley - Duran Vega, Sergio 1-0
Tomashevsky, Evgeny - Petrov, Nikita ½-½
Vitiugov, Nikita - Urkedal, Frode ½-½
Wojtaszek, Radoslaw - Christiansen, Johan-Sebastian 0-1
Yu, Yangyi - Ghaem Maghami, Ehsan 1-0
Yuffa, Daniil - Navara, David ½-½

Avatar
Tapani Sjöman
Viestit: 54
Liittynyt: 12 Heinä 2010 16:36
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Tapani Sjöman » 11 Syys 2019 17:26

Tässä vielä linkki live-peleihin:
https://chess24.com/en/watch/live-tourn ... 2019/1/1/1

Viralliset sivustot, osallistujat:
https://khantymansiysk2019.fide.com/en/participants/

Avatar
sauli.tiitta
Viestit: 718
Liittynyt: 10 Heinä 2010 11:35
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK
Viesti:

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja sauli.tiitta » 12 Syys 2019 05:54

2019 World Cup is a 128-player knockout event which takes place from 10th of September to 4th of October

Round 1 Match 01

Press Shaun (PNG) 0
Ding Liren (CHN) 2

Round 1 Match 02

Giri Anish (NED) 2
Mohammad Fahad Rahman (BAN) 0

Round 1 Match 03

Anwuli Daniel (NGR) 0
Vachier-Lagrave Maxime (FRA) 2

Round 1 Match 04

So Wesley (USA) 2
Duran Vega Sergio (CRC) 0

Round 1 Match 05

Gan-Erdene Sugar (MGL) 0
Nepomniachtchi Ian (RUS) 2

Round 1 Match 06

Aronian Levon (ARM) 1.5
El Gindy Essam (EGY) 0.5

Round 1 Match 07

Rakotomaharo Fy Antenaina (MAD) 0
Mamedyarov Shakhriyar (AZE) 2

Round 1 Match 08

Dominguez Perez Leinier (USA) 2
Escobar Forero Alder (COL) 0

Round 1 Match 09

Pultinevicius Paulius (LTU) 0
Grischuk Alexander (RUS) 2

Round 1 Match 10

Radjabov Teimour (AZE) 1.5
Ziska Helgi Dam (FAI) 0.5

Round 1 Match 11

Iljiushenok Ilia (RUS) 0.5
Artemiev Vladislav (RUS) 1.5

Round 1 Match 12

Yu Yangyi (CHN) 1
Ghaem Maghami Ehsan (IRI) 1

Round 1 Match 13

Megaranto Susanto (INA) 0.5
Karjakin Sergey (RUS) 1.5

Round 1 Match 14

Nakamura Hikaru (USA) 1
Bellahcene Bilel (ALG) 1

Round 1 Match 15

Mekhitarian Krikor Sevag (BRA) 1
Andreikin Dmitry (RUS) 1

Round 1 Match 16

Wojtaszek Radoslaw (POL) 0
Christiansen Johan-Sebast (NOR) 2 <-----------<

Round 1 Match 17

Gonzalez Vidal Yuri (CUB) 0
Harikrishna Pentala (IND) 2

Round 1 Match 18

Duda Jan-Krzysztof (POL) 1.5
Henriquez Villagra Cristo (CHI) 0.5

Round 1 Match 19

Albornoz Cabrera Carlos D (CUB) 0.5
Svidler Peter (RUS) 1.5

Round 1 Match 20

Vitiugov Nikita (RUS) 1.5
Urkedal Frode Olav Olsen (NOR) 0.5

Round 1 Match 21

Santos Ruiz Miguel (ESP) 0.5
Wei Yi (CHN) 1.5

Round 1 Match 22

Le Quang Liem (VIE) 1
Aleksandrov Aleksej (BLR) 1

Round 1 Match 23

Yuffa Daniil (RUS) 1.5 <-----------<
Navara David (CZE) 0.5

Round 1 Match 24

Bu Xiangzhi (CHN) 1
Xu Xiangyu (CHN) 1

Round 1 Match 25

Pridorozhni Aleksei (RUS) 1
Wang Hao (CHN) 1

Round 1 Match 26

Shankland Sam (USA) 1
Safarli Eltaj (AZE) 1

Round 1 Match 27

Abdusattorov Nodirbek (UZB) 1
Matlakov Maxim (RUS) 1

Round 1 Match 28

Tomashevsky Evgeny (RUS) 1
Petrov Nikita (RUS) 1

Round 1 Match 29

Pichot Alan (ARG) 0.5
Vidit Santosh Gujrathi (IND) 1.5

Round 1 Match 30

Jakovenko Dmitry (RUS) 2
Martinez Alcantara Jose E (PER) 0

Round 1 Match 31

Lysyj Igor (RUS) 0
Xiong Jeffery (USA) 2

Round 1 Match 32

Firouzja Alireza (IRI) 1.5
Pashikian Arman (ARM) 0.5

Round 1 Match 33

Cordova Emilio (PER) 0.5
Dubov Daniil (RUS) 1.5

Round 1 Match 34

Amin Bassem (EGY) 1
Tabatabaei M.amin (IRI) 1

Round 1 Match 35

Flores Diego (ARG) 0.5
Jones Gawain C B (ENG) 1.5

Round 1 Match 36

Grandelius Nils (SWE) 0.5
Rakhmanov Aleksandr (RUS) 1.5 <-----------<

Round 1 Match 37

Aravindh Chithambaram VR. (IND) 1
Adams Michael (ENG) 1

Round 1 Match 38

Gelfand Boris (ISR) 1
Lu Shanglei (CHN) 1

Round 1 Match 39

Nihal Sarin (IND) 2 <-----------<
Cori Jorge (PER) 0

Round 1 Match 40

Rodshtein Maxim (ISR) 1.5
Bartel Mateusz (POL) 0.5

Round 1 Match 41

Karthikeyan Murali (IND) 0.5
Inarkiev Ernesto (RUS) 1.5

Round 1 Match 42

McShane Luke J (ENG) 1
Delgado Ramirez Neuris (PAR) 1

Round 1 Match 43

Gupta Abhijeet (IND) 1
Korobov Anton (UKR) 1

Round 1 Match 44

Anton Guijarro David (ESP) 1
Narayanan.S.L (IND) 1

Round 1 Match 45

Huschenbeth Niclas (GER) 2 <-----------<
Naiditsch Arkadij (AZE) 0

Round 1 Match 46

Ponomariov Ruslan (UKR) 0.5
Esipenko Andrey (RUS) 1.5 <-----------<

Round 1 Match 47

Sethuraman S.P. (IND) 1
Nabaty Tamir (ISR) 1

Round 1 Match 48

Fedoseev Vladimir (RUS) 1
Ganguly Surya Shekhar (IND) 1

Round 1 Match 49

Nguyen Ngoc Truong Son (VIE) 0.5
Alekseenko Kirill (RUS) 1.5

Round 1 Match 50

Berkes Ferenc (HUN) 0.5
Jumabayev Rinat (KAZ) 1.5 <-----------<

Round 1 Match 51

Parligras Mircea-Emilian (ROU) 1
Nisipeanu Liviu-Dieter (GER) 1

Round 1 Match 52

Sevian Samuel (USA) 1.5
Tari Aryan (NOR) 0.5

Round 1 Match 53

Iturrizaga Bonelli Eduard (VEN) 0.5
Adhiban B. (IND) 1.5

Round 1 Match 54

Cheparinov Ivan (GEO) 1.5
Adly Ahmed (EGY) 0.5

Round 1 Match 55

Mareco Sandro (ARG) 1
Sjugirov Sanan (RUS) 1

Round 1 Match 56

Saric Ivan (CRO) 1
Bok Benjamin (NED) 1

Round 1 Match 57

Abasov Nijat (AZE) 1
Piorun Kacper (POL) 1

Round 1 Match 58

Kasimdzhanov Rustam (UZB) 1.5
Bareev Evgeny (CAN) 0.5

Round 1 Match 59

Chigaev Maksim (RUS) 0
Maghsoodloo Parham (IRI) 2

Round 1 Match 60

Sarana Alexey (RUS) 1
Predke Alexandr (RUS) 1

Round 1 Match 61

Hovhannisyan Robert (ARM) 0.5
Demchenko Anton (RUS) 1.5

Round 1 Match 62

Kovalenko Igor (LAT) 1
Lupulescu Constantin (ROU) 1

Round 1 Match 63

Najer Evgeniy (RUS) 1.5
Gledura Benjamin (HUN) 0.5

Round 1 Match 64

Movsesian Sergei (ARM) 1.5
Oparin Grigoriy (RUS) 0.5

Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 12 Syys 2019 13:18

Sankarini Press sitten hävisi Dingille 0-2, vahvuuslukueroa 857 pistettä. Dinghän on varma ehdokasturnaaja elopaikan ansiosta, mutta jos hän voittaa nyt oman turnauksensa, siitä tulee hänen valintaperusteensa, ja sitä toivovat seuraavina elokeskiarvossa olevat Giri ja Mamedjarov. Heidät kaavio heittää vastakkain oman turnauksensa, sen toisen, välierässä eli Cupin puolivälierässä. On muuten niin, että kärkisijoitetut helposti menettävät sitä enemmän elopisteitä mitä paremmin he turnauksessa menestyvät, tämä nähtiin kaksi vuotta sitten hyvin selvästi, silloin 16 kärkeen sijoitettua taisivat kaikki laskea lukuaan suunnilleen. Johtuupi tietysti siitä, että etenemällä 1-1-tuloksilla ja tiebreakeilla pisteitä koko ajan menee.

Norjan Christiansenin ja Puolan Wojtaszekin ottelu on vilkaisun väärti, etenkin toinen peli, jossa suuryllätys varmistui valkean aggressiivisen pelin jälkeen. Hän olisi siis tarvinnut vain tasapelin.

Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 14 Syys 2019 22:57

Mitä turnauksen historiaan tulee, voittaja ja finaalissa hävinnyt ovat aina olleet ehdotonta ykkösluokkaa. Paitsi pari kertaa. FIDEn ns. maailmanmestaruusturnaukset olivat asiallisesti ottaen tämä sama. Anand voitti kaksi kertaa, -97 ja -00, mutta -99 finaalissa oli kaksi jotka olivat alkusijoituksiltaan 20:en toisella puolella. 2004 pelattiin Tripolissa, mutta ymmärrettävien - ja pakotettujen - Milov, Gelfand ja muita - poisjääntien jälkeenkin se oli tietysti pirun kova skaba. (Mikäli olen oikein ymmärtänyt ja/tai muistan, ainakin Milov ja muutama muukin juutalainen oli jo lähtöportilla; en muista ulkoa yksityiskohtia.) Kasimdshanov, joka silloin voitti, on sittemmin kerännyt mainetta sekundanttina. Kukaties hän on historian kovin jätkä siinä hommassa.

Koskapa aloituskirjoituksessani otin asiakseni haukkua FIDEn sääntöjä siitä miten ehdokasturnaukseen saa paikan, niin sitten se yksi paikka tulee vajaakierrosturnauksesta, ainoastaan voittaja menee läpi. Turnaukseen pääsee jos on elossa sadan parhaan joukossa, ja joitain muita, juniori-MM, naisten MM tai jotain. Tämän voi nopeasti tarkistaa FIDEn sivulta. Mikäs siinä. mutta kyllä sieltä voi tulla sellainen nimi joka ei oikeasti ole samalla tasolla seitsemän muun kanssa. Ja se taas tarkoittaa sitä ongelmaa, että mikäli tulee, niin ko. pelaajan voittaminen ehdokasturnauksessa 2-0 pro 1½-½ antaa edun joka ei ehkä ollut tarkoitus.

Näitä voi loputtomiin käänneskellä. Itselleni tuli hiukan ylimääräistä vapaata aikaa näitä pohdiskella, enkä läheskään kaikkea ajatuksistani julki ole lausunut, koska en tällä kerralla ole siellä Hanti-Mansijskissa.

Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 18 Syys 2019 22:49

Vähän on pelattu eteenpäin ja epäilemäni voittajasuosikki Artemjoff (pahoittelen jos translitterointi on pielessä) hävisi Vietnamin Le'le. Se ei tietenkään ole mikään yllätys, pikapeleissä voi sattua mitä vaan. Le tuli runsaat 10 vuotta sitten parempaan tietoisuuteen ja häntä pidettiin MM-kandidaattina, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan.

Firouzha, 16-vuotias, olisi voinut ottaa tästä ensiaskeleen palauttaakseen maailmanmestaruuden Iraniin noin 1100 vuoden jälkeen. Vielä se ei onnistunut, nopeissa peleissä Ding oli odotetusti mahdoton, mutta kaksi tasapeliä pitkissä peleissä kertoo paljon.

On helppo huomata mitä muuten hölmöiltiin tänään ja eilen ja toissapäivänä, mutta haluan kiinnittää huomion professori Tomashevskiin. Hänen toinen 10 minuutin pelinsä Nepomjatshia vastaan pakkovoittotilanteessa oli mielestäni jäätävä. Hän antoi aikansa moneen kertaan mennä alle kymmenen sekunnin, luottaen siihen että joka siirrosta saa kymmenen sekuntia lisää, ja Nepolla oli loppupelin aluksi yli kolme minuuttia enemmän. Mutta niin vain professori käänsi pelin.

Sitten hän hävisi lopulta... ei sitä peliä, vaan myöhemmän.

Mikael Nouro
Viestit: 18
Liittynyt: 12 Heinä 2010 23:59
Paikkakunta: Helsinki
Seura: Garde

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Mikael Nouro » 18 Syys 2019 23:17

4. kierroksella tulee tapahtumaan jotain ihmeellistä, kun Mamedjarov ja Radjabov keskinäisessä ottelussaan eivät välttämättä pyrikään koko ajan tasapeliin.

Joose Norri
Viestit: 290
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailmancup

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 18 Syys 2019 23:46

Niin; Radjabovin on melkein pakko voittaa turnauksen tämä puolisko. Mamedjarovin ei ole. Mutta mitä ihmeellistä, hmmm...

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Aleksi Olander, Toivo Pudas ja 61 vierailijaa