Shakkiliitto vuonna 2012

Vanhat hallituksen tiedottet, niistä käyty keskustelu yms.
Tuomo Halmeenmäki
Viestit: 96
Liittynyt: 27 Touko 2010 07:01

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Tuomo Halmeenmäki » 25 Loka 2011 16:50

Koulushakkiprojektiin on tänä vuonna käytetty noin 15 000 e. Selvästi suurin menoerä oli alkuvuodesta ilmestynyt Shakki!-lehti. Muita isompia menoeriä on ollut lajiesittelyt eri paikkakunnilla ja shakkipedagogiikan kurssi Tampereella. Toimintasuunnitelman ajatuksena on jatkaa koulushakin edistämistä ensi vuonna hiukan pienimuotoisemmin seuraavin toimintamuodoin: 1) Suomen Shakin koululaisliite, jota voidaan jakaa myös erillispainoksena, 2) Shakkipedagogiikan kurssi ja 3) Koulushakin verkkosivujen (www.koulushakki.fi) kehittäminen.

Tuossa Kerhojen kokouksen muun materiaalin mukana julkaistussa talousarvion "selityspaperissa" kuvataan liiton talouden raamit melko hyvin. Se myös paljastaa, että liikkumavaraa liiton budjetissa on loppujen lopuksi melko vähän. Radikaaleilla uudistuksilla (esim. työntekijöiden vähentäminen) liikkumavaraa toki saataisiin lisää, mutta tällöin kohdattaisiin muita ongelmia, joiden ratkaiseminen ei välttämättä olisi sekään yksinkertaista. Vaihtoehdoista olísi kyllä syytä keskustella, mutta uudistusten läpivieminen vanhoillisessa järjestökentässä on vaikeaa.

Ensi vuoden taloudenpidossa on syytä ottaa huomioon myös Suomen Shakin alv, joka näillä näkymin nousee nollasta 9 prosenttiin. Se luo paineita myös liiton talouteen.

Jussi Hämäläinen
Viestit: 330
Liittynyt: 10 Joulu 2010 13:19
Paikkakunta: Turku

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Jussi Hämäläinen » 25 Loka 2011 18:19

Vanhoillinen järjestökenttä on tässä mielestäni avainsana. Usein yhdistyksissä reagointikyky ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin vähenee sitä mukaan, kun a) päättäjistö vanhenee keski-iältään ja b) yksittäisten henkilöiden "valtakaudet" jatkuvat pidempään kuin järjestödemokratian kannalta olisi suotavaa. A-kohta johtaa siihen, että päättäjistö ei välttämättä saa enää oman käden tietoa uusista mahdollisuuksista, vaan tieto tulee välikäden (nuoremman polven edustajan) kautta, jolloin tieto herkemmin sivuutetaan ( = täysin luonnollista, me kaikki tykkäämme omista ajatuksistamme enemmän kuin jonkun toisen). B-kohta sitten johtaa siihen, että sisäpiirejä alkaa syntyä ja päätöksenteossa yhä suuremmaksi tekijäksi muodostuukin henkilösuhteet.

Molemmat kohdat joka tapauksessa haitallisia järjestötoiminnalle noin keskimäärin. Poikkeuksia tietenkin on, mutta en näe mitään syytä miksi juuri shakkiliitto olisi poikkeus.

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 25 Loka 2011 19:35

The kirjoitti:Ja kaikkihan muistavat olla hereillä toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä.

Vpj-ehdokkaan mukaan
(i) hallituksen tulee tehdä kaikki toimintasuunnitelmassa mainitut asiat
(ii) hallitus ei saa tehdä mitään, mitä ei toimintasuunnitelmassa mainita

Paaluttuu vuosi 2012 näppärästi yhdessä kokouksessa...
Onkohan jossain kerrottu moiset kaksi absoluuttista vaihtoehtoa? Jos ei ole, niin voitaisiinko pysyä asiassa.

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 25 Loka 2011 19:50

Pj Halmeenmäki vastasikin jo miksi Koulushakissa määrärahat vähenevät tai muuttuvat. Samaten Suomen shakkielämässä eli SKSL/SSL tehtävissä on vuodesta 1984 alkaen ollut aluksi järjestösihteeri (puolipäivätoimi), sittemmin kokopäivä ja nykyisin uudelleen puolipäivä.

Tehtäviä on muuttunut 1984 jälkeen ja esimerkiksi nykyisin on toiminnanjohtaja ja Suomen Shakin päätoimittaja eri henkilöt.

Kuten Halmeenmäki jo mainitsi, niin Suomen Shakin alv:n korottuminen 9%:lla on merkittävä kuluerä. Meidän shakkijärjestössä summa on iso, mutta jossain valtion budjeteissa kaikki järjestölehtien yms määrät mukaanlukien lähellä nollaan, sillä painokset pienenevät, sitten katoavat mainostajat ja lopulta järjestölehdet joko kuolevat tai muuttavat muotoaan. Sitten katoaa painofirmatkin kun ei ole tilauksia.

Meillä shakkijärjestöissä on keskimäärin 1-1,5 työntekijää vuodessa palkkalistoilla. Yhdestä nollaan vähentäminen ei oikein voi olla realismia.

En vielä ole budjettia katsonut, mutta 1980-luvun "haamubudjetit" voidaan kyllä jättää sinne menneelle vuosituhannelle, sillä nykyiset päättäjät jotka avustuksista päättävät, osaavat kyllä katsoa ja joutuvat katsomaan tuloslaskelman ja taseenkin että miten se vastaa toteutuneita lukemia. Jos muutosta on, niin järjestö kertoo sen itse, ei niin etä virkailija alkaisi ihmettelemään eroavia lukemia talousarvion ja toteutuneiden lukujen seasta.

Harrastajamäärät, nuorten osuudet jne, katsotaan nykyisin aivan eri tavalla tarkemmin kuin joskus 1980-luvun huippuvuosina, jolloin "haamubudjeteista" oli hyötyä. Minun arvio on että jos arvio ja toteutus sekä suunnitelma eivät ole lähellä toisiaan, niin avustus jää pikemminkin vähemmäksi kuin että sinne jäisi "ilmaa" yhtään.

RKK
Viestit: 135
Liittynyt: 18 Elo 2010 09:11
Paikkakunta: Pyhäjärvi
Seura: SSK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja RKK » 25 Loka 2011 20:00

The kirjoitti:Ja kaikkihan muistavat olla hereillä toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä.

Vpj-ehdokkaan mukaan
(i) hallituksen tulee tehdä kaikki toimintasuunnitelmassa mainitut asiat
(ii) hallitus ei saa tehdä mitään, mitä ei toimintasuunnitelmassa mainita

Paaluttuu vuosi 2012 näppärästi yhdessä kokouksessa...
Toimintasuunnitelma on suunnitelma, joka ei siten sido mihinkään. Hallitus vastaa toiminnasta ja sen pitää periaatteessa tehdä kussakin tilanteessa " oikeat ratkaisut " ja vastaa myös tekemisistään, toisin kuin vuosikokous. Joten hallituksen käsiä ei voida sitoa, ei käytännön, eikä juridisten seikkojen takia.

Jaakko Mäntyniemi
Viestit: 433
Liittynyt: 02 Elo 2010 11:10
Paikkakunta: Tampere
Seura: Tammer-Shakki

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Jaakko Mäntyniemi » 26 Loka 2011 13:24

Moro!

Hallitukselle on Toimintasuunnitelma ohjenuora, jota noudattaa. Joskus se onnistuu hyvin, joskus huonommin. Toisinaan taas käy niin, että Toimintasuunnitelmaan kirjattu ajatus ei ota tulta, tai osoittautuu väärin perustein sinne joutuneeksi. Tällöin hallitus tietysti toimii oman, parhaan harkintakykynsä puitteissa ja yrittää etsiä korvaavaa toimintaa tai hautaa "vääränlaisen" kohteen vähin äänin.

Koulushakista sen verran, että Ruotsissa hurjia kuuluu. Siellä on tehty aloite eduskunnalle, että shakki voisi olla peruskoulun valinnaisaine: "..erbjuda schack som valmöjlighet i grundskolan,...". Koko aloite löytyy osoitteesta: www.schack.se

Terv.

Jaska

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 26 Loka 2011 18:02

The kirjoitti:Kun oli foorumilla jotain teoretisointia kv-kilpailuista, tulit useamminkin kerran maininneeksi "pakko on, kun on kerran toimintasuunnitelmaan kirjattu." Tästä (i).

Kun oli keskustelua ja myös hallituksen päätös nettilohkokokeilusta JSM:ssä, huuto ja parkuna oli silmitöntä ja seasta erottui mm. "ei voida, kun ei ole toimintasuunnitelmaan kirjattu". Tästä (ii).

Ehkä tämä oli mutkia oikovaa. Asiassa pysymisen voisit kuitenkin aloittaa itse. Onko pakko työntää foorumi täyteen sekoilua ja öyhötystä ?
Jos toimintasuunniltemilla ei ole merkityksiä, niin miksi vaivautua sellaisia laatimaan? Käsittääkseni valtionapua määrittelevät tahot aika tarkasti nykyisin syynaavat sen miten toimintasuunnitelma ja toimintakertomus sekä talousarvio ja tilinpäätös suhteutuvat keskenään. Toista oli ehkä joskus 1980-luvulla, kun "haamusuunnitelmia" oli olemassa. Niistä ajat ovat muuttuneet.

Nettilohkosta voisi todeta, että määräaikaan mennessa ei ilmaantunut yhtään kerhoa. Yksi taisi ilmaantua määräajan jälkeen. Jos näin kaukana on hallituksen tilannetaju ollut niin ei voi muuta kuin ihmetellä. JSM-toimikunnassa osattiin arvioida tämä aika realisesti alunpitäenkin.

Sekoilut ja öyhötykset voi kukin arvioida itse. Minä kerron sen mitä tapahtuu/tapahtui, en sitä mikä on kuvitelmaa. Aikani ei riitä satujen keksimisiin.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailija