Shakkiliitto vuonna 2012

Vanhat hallituksen tiedottet, niistä käyty keskustelu yms.
Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 01 Loka 2011 21:03

Nyt vähän liioitellaan asioita. Alle vuosi sitten tilasin kokeeksi Minun ja Esa Auvisen täydet selohistoriat (koska Esa oli ylittänyt 3.000 peliä ja hän vietti juhlavuosiaan). Meidän kaikki keskeninäiset kohtaamiset ilmeni järjestelmästä helposti kuten kaikki seloturnaukset (täyskierroskisoissa ilmeni vastustajat mutta ei pelijärjestystä).

Aivan samoin olen saanut Erkki Latviolta joka laski "selot" jaksolla 1922-75 takautuvasti, esimerkiksi HM-turnausten osalta käyttööni. Mallipelaajana taisi olla Kaarle Ojanen, jonka avulla oli helpompi tarkistaa menneisyys.

Datat siis ovat tallessa kahdella selolaskijallamme ja molemmat ovat vielä keskuudessamme ja voivat kertoa tarkemmin miten voisi edetä jos tahtoa meillä shakkiväellä on.

Ns. Latvion listoilla 1922-75 jaksolla suuri osa aineistosta perustui käsittääkseni Suomen Shakin tai lehtien kautta tulleisiin tuloksiin. Niissä saattoi olla viimeiset pelaajat ryhmissä jäänyt mainitsematta, mutta riittävän tarkat lähtöluvut saatiin nykyjärjestelmän alkuun joita sorvattiin 1976-78 jaksolla ja sitten selo alkoikin ilmestymään Markkulan toimesta aika usein.

Periaatteessa kaikki data on Shakkiliiton omaisuutta, koska Shakkiliitto on keränyt ns. "seloveroa" tai "turnausmaksuja" joihin sisältyy seloluku.

Itse tietotekninen data taas lienee tekijöiden omaisuutta, mutta itse olemassa oleva luku, pelaajalistat, pelimäärät, syntymäaika jne perustiedoista liitto on keränyt maksut. Ohjelmisto on luku ja asia erikseen. Nykyisin voisi kuvitella että samat systeemit saadaan vähemmällä vaivalla ja näyttävämmin näkyviin koko pelihistorian ajalta 1922 ensimmäisestä SM-turnauksesta alkaen.

Ja paperisia selolistoja on Suomi täynnä. Jos kaikki kaatuisi, niin kovin kummoista osaajaa ei tarvittaisi, kun otettaisiin joku paperiversio vaikka hetkellä 2011 jokin päivä, ja se syötettäisiin järjestelmän lähtölukemiksi (kuten tehtiin 1976 alussa) ja poimittaisiin ne muutamat päällekäiset turnaukset ja sitten alkaisi siitä uusi jakso taas kerran, siis jo kolmas vaihe.

Ihannetilanne olisi toki se, että Latvion lista, Markkulan aikakausi ja seuraava laskija ehtisivät vielä pitämään palaverin ja yhdistää datat nykyaikaiseen järjestelmään ja sitten niistä sorvattaisiin ohjelma joka poimii yksittäiset tietueet eikä kukaan koskaan olisi tehnyt turhaa työtä ainakaan selon osalle päivääkään.

Jussi Hämäläinen
Viestit: 330
Liittynyt: 10 Joulu 2010 13:19
Paikkakunta: Turku

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Jussi Hämäläinen » 02 Loka 2011 08:35

USCF:lla on käytössä nettijärjestelmä, jonka kautta voi hakea kenen tahansa pelaajan selohistorian, turnaustilastot ja pelitilastot. Selohistoriaa varten tulee vielä nätti osakemarkkinoilta tuttu grafiikka. En näe mitään muuta kuin valtavaa hyötyä jos tälläinen systeemi olisi Suomessakin. Jos kerran kaikkien pelaajien selohistoriat ovat jonkun järjestelmän uumenissa joka tapauksessa, niin en oikein ymmärrä miksi niitä ei voisi laittaa julkisiksi ja kaikkien saataville. Ehkä vaivaa ei ole nähty hyödyn arvoiseksi. Tuskin ainakaan mikään henkilötietolaki jotain selohistorioita koskee.

heikkjy
Viestit: 49
Liittynyt: 27 Joulu 2010 12:17
Paikkakunta: Helsinki
Seura: MatSk

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja heikkjy » 03 Loka 2011 14:44

Hienoa kun joku viitsii seloja laskea. Jos selot ovat mielestäsi liian alhaiset niin pelaamaan vaan.

M.T
Viestit: 9
Liittynyt: 21 Heinä 2011 12:40
Paikkakunta: Helsinki
Seura: Remissi

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja M.T » 03 Loka 2011 16:46

heikkjy kirjoitti:Hienoa kun joku viitsii seloja laskea.
Eikös tuosta oteta maksukin ettei pelkästään kenenkään viitseliäisyydestä ole kiinni.
Kyllähän se tosiasia on että nykyaikaa olisi se että seloihinkin saataisiin samanlainen pelaajakohtainen historia ja kehityskäyrät näkyville kuin esimerkiksi Fiden sivuilla on elojen kohdalla. Ja jos nämä kerran ovat takautuvastikin saatavilla niin ei muuta kuin työhön vain.

Avatar
sauli.tiitta
Viestit: 644
Liittynyt: 10 Heinä 2010 11:35
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK
Viesti:

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja sauli.tiitta » 03 Loka 2011 17:28

Maksu otetaan, mutta tietääkseni laskija ei ota työstään palkkaa vaan rahat ohjautuvat käytettäväksi SSL:n menoihin.

Jussi Hämäläinen
Viestit: 330
Liittynyt: 10 Joulu 2010 13:19
Paikkakunta: Turku

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Jussi Hämäläinen » 03 Loka 2011 17:47

heikkjy kirjoitti:Hienoa kun joku viitsii seloja laskea. Jos selot ovat mielestäsi liian alhaiset niin pelaamaan vaan.
Selojärjestelmän teknisellä uudistuksella ei ole mitään tekemistä itse selon laskentakaavan kanssa.

Toivo Pudas
Viestit: 3041
Liittynyt: 26 Touko 2010 16:12
Paikkakunta: Espoo

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Toivo Pudas » 03 Loka 2011 18:38

M.T kirjoitti:
Kyllähän se tosiasia on että nykyaikaa olisi se että seloihinkin saataisiin samanlainen pelaajakohtainen historia ja kehityskäyrät näkyville kuin esimerkiksi Fiden sivuilla on elojen kohdalla. Ja jos nämä kerran ovat takautuvastikin saatavilla niin ei muuta kuin työhön vain.
FIDE tai USAn shakkiliitto ovat varmaan pistäneet systeemeihinsä moninkertaisen määrän rahaa verrattuna Suomen selomaksuihin. Suomen Shakkiliitolla on rekisterien kehittämisryhmä, joka varmaan ottaa huomioon keskustelussa esitetyt toivomukset.

Yritin FIDEn sivuilta löytää tiedon, milloin kymmenkunta "uutta" suomalaista FIDE-mestaria on lukunsa saavuttanut, mutta en löytänyt seurantaa kuin vuoteen 2000 saakka.

Suomalaisten pelit ovat kyllä saatavissa 70-luvulta saakka, lisätietoa on saatavissa Erkki Latviolta.

Tasaseloturnausten osalta tuloksia ei ole tarvinnut odottaa yleensä päivääkään. Vuodesta 2003 järjestettyjen turnausten tulokset ovat yleensä valmiina turnauksen viimeisenä päivänä netissä, uusine seloineen. Näin mm. viime viikonlopun Vaasan ja Järvenpään turnausten osalta.
http://www.shakki.net/tasaselo/

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 03 Loka 2011 19:01

Tasaselo ei ole Fiden hyväksymä järjestelmä ja siinäkin "selot" ovat ne jotka päivitetyssä selolistalla on saatavilla.

Samanaikaisia turnauksia toisaalla, ei tasaselo ota mitenkään huomioon tai sellaisia jotka pelaavat samalla viikolla useita turnauksia toisaalla, vaikka seuraotteluita.

Tasaselo on yksi järjestelmä muiden ohella. Hyvä että sellainen on, mutta niin kauaa kun Fide ei järjestelmää käytä, niin sitä on turha Suomessakaan nostaa ylitse muiden.

Ja onhan se aika erikoista että "selo" on koko Suomen shakkielämän maailma ja napa. Minkäköhänlainen shakkikulttuuri meillä olisikaan jos saman tarmon jonka olemme käyttäneet "selojärjestelmään", niin oltaisiin 30 vuoden aikana käytetty muuhun shakkitoimintaa, meillä olisikaan.

Seloilla ollaan saatu tuloksien perään numerolistoja sadoin tuhansin, entä harrastajamäärät Suomessa 30v sitten ja nyt? Onko tämä kehittynyt yhtä upeasti kuin keskustelumme "seloista" tai "tasaseloista"?

Jussi Hämäläinen
Viestit: 330
Liittynyt: 10 Joulu 2010 13:19
Paikkakunta: Turku

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Jussi Hämäläinen » 03 Loka 2011 21:53

Toivo Pudas kirjoitti:
M.T kirjoitti:
Kyllähän se tosiasia on että nykyaikaa olisi se että seloihinkin saataisiin samanlainen pelaajakohtainen historia ja kehityskäyrät näkyville kuin esimerkiksi Fiden sivuilla on elojen kohdalla. Ja jos nämä kerran ovat takautuvastikin saatavilla niin ei muuta kuin työhön vain.
FIDE tai USAn shakkiliitto ovat varmaan pistäneet systeemeihinsä moninkertaisen määrän rahaa verrattuna Suomen selomaksuihin. Suomen Shakkiliitolla on rekisterien kehittämisryhmä, joka varmaan ottaa huomioon keskustelussa esitetyt toivomukset.
Totta, luultavasti ainakin FIDE on käyttänyt kunnolla taalavarantoaan systeemin kehittämiseen. Se ei tietenkään tarkoita, että Suomen Shakkiliiton tarvitsisi käyttää.

Toisaalta jos nyt järkevästi ajatellaan, niin selojärjestelmän kehittäminen on aika suuri asia ja siihen käytetyn investoinnin takaisinmaksuaika lasketaan luultavasti vuosikymmenissä. Jos ajatellaan että liitto voi surutta käyttää tuhansia euroja esim. edustusjoukkueen MM-matkaan (jonka media-arvo on tasan nolla), niin hinta-hyöty-suhteella sanoisin että mikään panostus selojärjestelmään ei ole liian suuri. Tämä vain esimerkkinä siitä, että asioilla on aina toinen puoli.

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakkiliitto vuonna 2012

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 03 Loka 2011 22:54

Mitäköhän MM-matkaa mahdat tarkoittaa. Ainakaan maajoukkueiden MM-kisoissa Suomi ei ole koskaan ollut (siis päässyt kisoihin).

kerhojen kokous itse hyväksyy ulkomaiset turnaukset joihin liitto osallistuu toimintasuunnitelmissaan. Jos hallitus niistä poikkeaisi, niin silloinhan toimintasuunnitelmaa ei noudatettaisi.

Ja jos mietitään nykyistä selo-ohjelmistoa, niin se lieneekin laskijan oma, eikä liiton rahoittama ohjelmisto. Mutta se data jonka liitto saa käyttöönsä, niin siitä on kerätty maksut eli pelaajien esimerkiksi selohistoria, on kyllä normaalijärjellä liiton omaisuutta.

Ilman ohjelmaahan pelkkä selolista esimerkiksi tiedostoina on suunnilleen nollan arvoista eikä liiton selomaksu varmaan sitä varten ole kerätty että liitto ei pysty käyttämään omien kilpailujensa pelaajien tuloksia myöhemmin.

Ja 4 viikon päästähän kerhojen kokous päättää esimerkiksi toimintasuunnitelmasta vuodelle 2012. En oikein usko että monikaan edustaja esittää, että Suomi ei osallistuisi kansainväliseen toimintaan (tai liitto ei).

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa