Joukkuepikashakin SM Sastamalassa 1.-2.8.2015

Turnaukset niin Suomessa kuin ulkomailla, myös muut shakkiin liittyvät.
Jari Järvenpää
Viestit: 724
Liittynyt: 08 Loka 2010 11:45
Paikkakunta: Tampere
Seura: TuTS

Re: Joukkuepikashakin SM Sastamalassa 1.-2.8.2015

Lukematon viesti Kirjoittaja Jari Järvenpää » 15 Syys 2015 14:14

Lauri Kangas kirjoitti:Moi,

Minustakin on monella eri tavalla surullista lukea Fransin tekemästä päätöksestä. Samalla toisaalta ihmettelen sitä tapaa, jolla hän asettaa itsensä kerhojen kokouksessa tehtyjen päätösten ulkopuolelle asettaen juuri liiton toiminnan kyseenalaiseksi. JSM-pykäliinhän tuo erilainen ulkomaalaisuusstatus tuli - ellen aivan omiani muista - juuri kerhojen (paikalla olleiden) enemmistön päätöksellä - vastoin liiton toimielimien silloista kantaa.

t. Lauri
Päätökset määritelmistä on tehty siten miten ne on tehty, mutta siltikään ei pitäisi antaa muutamalta taholta väärää tietoa siitä, millainen joukkue kelpaa blikstikisaan ja sitten kuitenkin vedota turnauksen alkaessa sääntöihin, jotka ovatkin eri mitä aiemmin annettiin ymmärtää. Päättäjänä ei voi vain tuijottaa sääntöjä ja vedota niihin joka tilanteessa, koska sen osaa kuka tahansa.

Mielestäni oltaisi voitu antaa esim. mahdollisuus Mikkelille vaihtaa ulkomaalainen suomalaiseksi lauantai-iltana, koska tilanne oli poikkeuksellinen.

Kiinnostavana kysymyksenä on tietenkin, että kerrottiinko jo elokuuta ennen kahden ulkomaalaisen nimet, jotta oltaisi huomattu, että molemmat sopivat vain ulkomaalaisen pelaajan määritelmän alle blikstikisassa?

Jari Järvenpää

Niki Paajala
Viestit: 236
Liittynyt: 10 Heinä 2010 13:05
Paikkakunta: Vantaa
Seura: Pässi

Re: Joukkuepikashakin SM Sastamalassa 1.-2.8.2015

Lukematon viesti Kirjoittaja Niki Paajala » 15 Syys 2015 15:05

Jari J kirjoitti:
Mielestäni oltaisi voitu antaa esim. mahdollisuus Mikkelille vaihtaa ulkomaalainen suomalaiseksi lauantai-iltana, koska tilanne oli poikkeuksellinen.
Jari J kirjoitti: Kiinnostavana kysymyksenä on tietenkin, että kerrottiinko jo elokuuta ennen kahden ulkomaalaisen nimet, jotta oltaisi huomattu, että molemmat sopivat vain ulkomaalaisen pelaajan määritelmän alle blikstikisassa?
Lukeminen kannattaa aina:
Tapahtumaketju ja dokumentaatio kirjoitti:Järjestäjät toimittivat vasta torstaina 30.7. ilmoittautumislistan Tauriaiselle lisenssien tarkistamista varten. Listassa oli yli 600 nimeä ja lomalla ollut Tauriainen joutui perjantaina suorittamaan käsityönä hitaan tarkistusmenettelyn. Herää kysymys, mikseivät järjestäjät ja kilpailun tuomarit käyneet lävitse joukkueita ja poimineet arveluttavia tapauksia joukosta jo 25.- 30. päivien välisenä aikana? Ulkomaalaistulkinta oli tiedossa jo kesäkuun puolivälissä LauttSK:n tiedustelun vuoksi. Tiedot tästä olisi voitu toimittaa rajatapausjoukkueille jo kilpailuja edeltäneellä viikolla. Lauantaina 1.8. vajaa tunti ennen kilpailujen alkua tarkistettiin vielä viimeisiä maksamattomia lisenssejä ja joukkueiden kokoonpanoja. Tällöin Tauriainen ja järjestäjät huomauttivat, että MikkSK:n 1. joukkue ja HSK:n 3. joukkue luokitellaan ulkomaalaisiksi eivätkä ne voi pelata SM-tittelistä. Mikkelin joukkueiden johtajalle, Jussi Marttiselle annettiin mahdollisuus vaihtaa pelaajia siten, että kotimaisen joukkueen luokitus toteutuisi. He kuitenkin halusivat jatkaa ilmoittamallaan joukkueella eikä pelaajavaihtoa suoritettu.
Aikamoinen farssi tästä on kyllä saatu aikaan. Ihan nappiin ei ole mennyt kenelläkään, mutta näen niin kerhojen kuin yksityishenkilöidenkin liiton toiminnasta irtautumisen silti aika ison luokan ylilyöntinä.
"Asiat voi tehdä kolmella tavalla: oikein, väärin tai hippien tavalla, joka on yhtä kuin väärin, mutta paljon hitaammin."

Jari Järvenpää
Viestit: 724
Liittynyt: 08 Loka 2010 11:45
Paikkakunta: Tampere
Seura: TuTS

Re: Joukkuepikashakin SM Sastamalassa 1.-2.8.2015

Lukematon viesti Kirjoittaja Jari Järvenpää » 15 Syys 2015 15:23

Niki Paajala kirjoitti:

Niin: lukeminen kannattaa. Sanoinhan, että olisi ollut jonkinlainen muutosmahdollisuus lauantai-iltana. En puhunut ajasta ennen turnauksen alkua. Aika ikävää on nimittäin puolta tuntia ennen lähteä muutoksia tekemään, mutta tunteja on monia kahden turnauspäivän välillä. Ehkä olisi löytynyt joku riittävän kova pelaaja korvaamaan toisen ulkomaalaisen, sellainen suomalainen, joka ei pelannut ollenkaan lauantaina.

Niki Paajala
Viestit: 236
Liittynyt: 10 Heinä 2010 13:05
Paikkakunta: Vantaa
Seura: Pässi

Re: Joukkuepikashakin SM Sastamalassa 1.-2.8.2015

Lukematon viesti Kirjoittaja Niki Paajala » 15 Syys 2015 16:09

No, myönnetään että jos tapahtumaketjusta olisi tahtonut vielä absurdimman, niin joukkueen kokoonpanon muuttaminen alkuryhmien pelaamisen jälkeen olisi ollut varsin hyvä keino. Saati sitten vielä niin, että uusi tulokas olisi jonkin toisen kerhon pelaaja.

Kaikissa kuudessa MikkSK-joukkueessa ei kuitenkaan näyttäisi pelanneen ulkomaalaisvahvistusta, joten periaatteessa yhdellä vaihdolla kaikista joukkueista olisi saanut sääntöjen mukaisia, mutta tähän ei tahdottu ryhtyä. Parhaan mahdollisen "laillisen" ykkösjoukkueen saavuttamiseksi olisi varmaan vaadittu toki useampia vaihdoksia.
"Asiat voi tehdä kolmella tavalla: oikein, väärin tai hippien tavalla, joka on yhtä kuin väärin, mutta paljon hitaammin."

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 72 vierailijaa