Shakki on ratkaistu!

Shakki Suomessa ja maailmalla
puunhakkaaja
Viestit: 21
Liittynyt: 05 Elo 2010 18:44
Paikkakunta: Tampere
Seura: Tammer-Shakki

Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja puunhakkaaja » 01 Huhti 2012 04:40

IBM:n kaikessa hiljaisuudessa rakentama Deep Black -supertietokone on laskenut shakkipelin pahaat siirrot alusta loppuun molemmille puolille. Työryhmän vetäjä John Bishop kertoo että laskeminen kesti viisi vuotta ja oli yksi suurimmista yhtiön ratkaisemista haasteista.

Tammi ratkaistiin jo vuonna 2007 mutta asiantuntijat luulivat että shakin kohdalla työ ei lähiaikoina valmistuisi. On laskettu, että shakin mahdollisten siirtojen määrä olisi suurempi kuin maailmankaikkeuden atomien määrä. Koneen ei tarvinnut kuitenkaan laskea loppuun asti sellaisia muunnelmia, joissa toisella puolella oli ratkaiseva etu tai jotka olivat teoreettisia tasapelejä. Näin ollen laskettavien siirtojen määrää saatiin vähennettyä yhteen viidesmiljoonasosaan.

Suurin yllätys oli että musta voittaa parhaalla pelitavalla. Shakinpelaajat ovat tähän asti ajatelleet että aloitussiirto toisi valkealle pienen edun, mutta mustalle on hyötyä siitä että hän näkee ensin valkean siirron ja voi reagoida siihen parhaalla tavalla. Tämä johtaa juuri ja juuri voittoon riittävään etuun loppupelissä. Parhaaksi avaukseksi osoittautui Sisilialaisen puolustuksen Najdorf-muunnelma.

Bishop kertoo että analyysin tulokset tullaan julkaisemaan internetissä. Shakin ystäviä saattaa huolestuttaa, että peli muuttuu pian pelkäksi siirtojen ulkoa opetteluksi. Bishop huomauttaa kuitenkin, että shakki on jo nykyisellään varsin pitkälle avaussiirtojen ulkoa opettelua.

http://www.newscientist.com/article/dn1 ... -crunching

Joose Norri
Viestit: 328
Liittynyt: 13 Heinä 2010 14:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja Joose Norri » 01 Huhti 2012 07:26

Tämä vahvistaa suurmestari Mihai Suban 80-luvulla kirjoissaan esittämän shakillisen informaatioteorian, jonka mukaan mustalle on merkittävää etua siitä, että hänellä on aina puoli siirtoa enemmän informaatiota kuin valkealla. Hän ei tosin osannut arvata sen riittävän voittoon, mutta eläköön kuitenkin ihmisen intuitio!

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 01 Huhti 2012 08:05

Seuraavaksi Fide ja tietotekniikkafirmat sekä insinöörit kehittelevät aukottoman tuomarijärjestelmän jossa kuka tahansa pystyy tuomitsemaan täydellisesti Fiden kisoissa sekä Fiden erilaisien jäseniensä turnauksissa sekä turnausten ulkopuolisissakin asioissa ilman että aivoja tarvitsee lainkaan käyttää.

Simo Torkkola
Viestit: 94
Liittynyt: 28 Heinä 2010 19:56
Paikkakunta: Hämeenlinna
Seura: HämSK

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja Simo Torkkola » 01 Huhti 2012 08:25

Wikileaks on paljastanut John Bishopin salaisen päiväkirjan, josta käy ilmi Bobby Fischerin ratkaisseen ilman tekoälyä -70 luvun alussa sen, että loppujen lopuksi mustalla on kuin onkin pientä etua. Neuvostoliiton tiedustelupalvelu sai vakoiltua tiedon käyttöönsä juuri ennen legendarista MM-ottelua Reykjavkissa. Asia sai Neuvostoliiton sisällä (erittäin pienessä piiriussä siis) niin suurta huomiota, että loppujen lopuksi Breznev päätti, että teoriaa laitetaan tutkimaan Neuvostoliiton parhaat tiedemiehet. Sittemmin asia julkaistiin, kuten Norri mainitsee, Suban shakillisena informaatioteoriana.

Timojk
Viestit: 877
Liittynyt: 21 Heinä 2010 20:04
Paikkakunta: Vantaa
Seura: ESK

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja Timojk » 01 Huhti 2012 20:06

Torkkolan mainitsemasta "muistelmista" vuoti aikanaan DDR:ään tieto osittain liikavakoilun vuoksi, joten erittäin hyvissä ajoin alkoi DDR:n shakkitoiminta tekemään kaikkensa että kuuluisa Länsi-Berlinissä pidetty Berlin Sommer turnaus saadaan Itä-Berlinin puolelle ja samalla shakkiväki pääsisi eroon DDR-vahtimestareista ja Saksan Liittotasavallan Berlin menettäisi turnauksensa kokonaan. Salaiseen suunnitelmaan kuului että heti kun DDR-vahtimestarit menisivät "maan alle" niin Berlin Sommer Shakkiturnaus siirretään kymmeneksi vuodeksi eli 1990-2000 Itä-Berliniin ja kaikin mahdollisin tavoin shakkijärjestäjä itse pyrkii unohtamaan kisan shakilliset perinteet ja toivoo että kisa itsestään sammuu...

(todellisuudessa siis Berlin Sommer siirtyi Länsi-Berlinistä aikoinaan Itä-Berlinin puolelle 1991 alkaen ja lopulta loppui kokonaan. Kylmänsodan aikana kilpailu oli yksi maailman suurimmista avoimista kisoista. Sitä en tiedä miksi kisa päättyi, ehkä vetäjä Alfred Seppeltin jatkajaa vain ei ollut?)

puunhakkaaja
Viestit: 21
Liittynyt: 05 Elo 2010 18:44
Paikkakunta: Tampere
Seura: Tammer-Shakki

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja puunhakkaaja » 22 Huhti 2012 20:44

...
Viimeksi muokannut puunhakkaaja, 22 Huhti 2012 21:20. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

rastve

Re: Shakki on ratkaistu!

Lukematon viesti Kirjoittaja rastve » 22 Huhti 2012 21:00

Yritä edes

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 47 vierailijaa