Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Shakki Suomessa ja maailmalla
Jari Järvenpää
Viestit: 764
Liittynyt: 08 Loka 2010 11:45
Paikkakunta: Tampere
Seura: TuTS

Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Jari Järvenpää » 21 Kesä 2021 17:37

Aiemmin tiedotettiin: "Shakkiliiton liittokokous on päättänyt hallituksen aloitteesta, että koronavirusepidemian vuoksi vuosilisenssin 2020 voimassaolo jatkuu 15.3.2021 saakka ja vuosilisenssin 2021 voimassaolo 31.5.2022 saakka."

Toivoin aiemmin, että turnauksia olisi enemmän ollut tänä vuonna, mutta taisi lopulta olla vain yksi turnaus vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja siksi tuo uutinen ei vaikutakaan niin merkittävältä muutokselta. En tiedä kuinka vähän turnauksia tulee olemaan. Tuskin muutkaan tietävät. Ollaanko varauduttu nyt jatkettavan liigan keskeytykseen ja siihen, että moni saattaa pettyä, jos ovat juuri maksaneet vuodeksi eteenpäin lisenssin liigan tai divarin sekä muiden turnausten vuoksi, eivätkä välttämättä saa juuri mitään vastineeksi?

Varautua voitaisiin sillä tavalla, että 2022 kesäkuulta sen vuoden loppuun olevan lisenssi myytäisiin 30 eurolla. Näin ollen jos pelaaja on maksanut 90e+30e se toki on kahta kautta vähemmän, mutta hän on silti saanut vähemmän rahoilleen vastinetta kuin ennen koronaa sai yhden kauden aikana. Vastineella tarkoitan pääosin turnauksia. Lehtikin tulee ikään kuin "kaupan päälle", mutta moni käsittääkseni ei sitä juuri lue.

Mahdollisesti menojakin voitaisiin pyrkiä vähentämään.

Alla vielä lainattuna edellisvuoden pohdintoja, vaikka vain osittain ovat ajankohtaisia tänä vuonna:
Hannu Pihlajasalo kirjoitti:
13 Elo 2020 11:28
Nyt kun korona-tilanne näyttäisi taas pahenevan ja sarjakausi alkaa kuukauden päästä, niin liitto varmaankin julkaisee jonkin suunnitelman jo ennen pelien alkua sen varalle, ettei jouduta tekemään viime hetken päätöksiä?

Toivottavasti otteluita siirretään helposti ja eri sanktiokäytäntöjä löysätään. Esim. joukkueiden ikärakenteet vaihtelevat ja toivottavasti yksikään pelaaja ei joudu riskillä osallistumaan, koska muuten oma joukkue saattaa pudota sarjaporrasta alaspäin tms. Myös pelitilat vaihtelevat ja useampi kerho pelaa kellarissa, jossa on huono ilmanvaihto. Kun tauti tarttuu ennen kaikkea aerosolitartuntana eikä ole suositeltavaa olla pitkiä aikoja suljetuissa tiloissa, joissa on huono ilmanvaihto, kenenkään ei pitäisi saada sanktioita, jos kieltäytyy pelaamaan tällaisessa tilassa. Ehkä liitto joutuu ottamaan kantaa myös maskisuositukseen.

Erityisesti pitäisi olla suunnitelma sen varalle, jos sarjat joudutaan taas keskeyttämään. Yhdenkään joukkueen ei toivoisi putoavan tautitilanteen tai sen takia, että useampi pelaaja joukkueessa kokee riskin liian suureksi ja jättää pelit väliin.

Olli Sisättö
Viestit: 30
Liittynyt: 21 Helmi 2017 22:59
Paikkakunta: Ikaalinen
Seura: VammSK

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Olli Sisättö » 22 Kesä 2021 01:11

Kannatan Jarin ehdotusta lisenssin hinnan alentamisesta jos toiminta jatkuu epävarmana. Kun kynnystä madalletaan, sen uskaltaa useampi ylittää, jolloin viivan alle voi jäädä jopa enemmän. Voihan lisenssin hinnan palauttaa sitten ennalleen, jos tilanne joskus normalisoituu.

Petri Pitkänen
Viestit: 249
Liittynyt: 06 Tammi 2014 18:49
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Petri Pitkänen » 22 Kesä 2021 13:10

Olli Sisättö kirjoitti:
22 Kesä 2021 01:11
Kannatan Jarin ehdotusta lisenssin hinnan alentamisesta jos toiminta jatkuu epävarmana. Kun kynnystä madalletaan, sen uskaltaa useampi ylittää, jolloin viivan alle voi jäädä jopa enemmän. Voihan lisenssin hinnan palauttaa sitten ennalleen, jos tilanne joskus normalisoituu.
Kovin pieno tuo lisenssimaksu jo nyt. Ei siitä kauheasti viivan alle jää. Lisenssimaksu tällaisessa tilanteessa on enempi tukea sen eteen, että suomessa on shakkiliitto tulevaisuudessakin. Ja kuluja varmasti karsitaan on tuo taloustilanne liitolla sen verran hälyttävä. Jos henkilökuntaa lomautetaan ja ei luvat maajoukkueella tukea kv. kisoihin niin loput kustannukset on varsin pieniä.

Ja toiminta varmasti käynnistyy syksyllä. kun rokotukset on tehty niin ei yhteiskuntaa voi enää pitää kiinni. Loppu koronatappiot vaan pitää sietää sen jälkeen.

Jari Järvenpää
Viestit: 764
Liittynyt: 08 Loka 2010 11:45
Paikkakunta: Tampere
Seura: TuTS

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Jari Järvenpää » 22 Kesä 2021 18:23

Petri Pitkänen kirjoitti:
22 Kesä 2021 13:10

Jos kustannukset ovat pienet, niin mihin lähes tavallisen suuruisia lisenssimaksuja tarvitaan? Tämä ajatus heräsi Petrin kommentista. Oletuksena siis edelleen viruksen leviäminen syksyllä ja turnausten peruminen.

Petri Pitkänen
Viestit: 249
Liittynyt: 06 Tammi 2014 18:49
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Petri Pitkänen » 23 Kesä 2021 12:24

Jari Järvenpää kirjoitti:
22 Kesä 2021 18:23
Jos kustannukset ovat pienet, niin mihin lähes tavallisen suuruisia lisenssimaksuja tarvitaan? Tämä ajatus heräsi Petrin kommentista. Oletuksena siis edelleen viruksen leviäminen syksyllä ja turnausten peruminen.
Jos vain alle kolmas osa jäsenistä on maksanut lisenssin niin eihän liitolla ole juurikaan tuloja. Poislukien jotkin avustukset joista osa on korvamerkittyjä. Katsomalla muutaman edellisen vuoden tilinpäätökset näkee mihin rahavajenee. On pieni puro kuluja aina. toimisto kuluja tms. Lisäksi liiton kassa oli jo ennen koronaa miinuksella ilman saatua lahjoitusta. Eli liiton pitäisi tehdä + merkkisiä vuosia tällähetkellä jo muutenkin.

Risto Eerikäinen
Viestit: 6
Liittynyt: 24 Loka 2018 05:03
Paikkakunta: Oulu, Nokia
Seura: OSS, CC Nokia

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Eerikäinen » 23 Kesä 2021 19:33

Petri Pitkänen kirjoitti:
22 Kesä 2021 13:10
Ja toiminta varmasti käynnistyy syksyllä. kun rokotukset on tehty niin ei yhteiskuntaa voi enää pitää kiinni. Loppu koronatappiot vaan pitää sietää sen jälkeen.
Kyllä voi pitää kiinni edelleen, jos tarvis. Ja rajoituksia tulee, mikäli joku nykyrokotteet kiertävä variantti pääsee valloilleen. En ota kantaa onko se oikein vai väärin, mutta niin se on. Siksi kannattaisi elää elämää NYT eikä sitten joskus.

Kertokaa joku, miksei Kuopion turnauksen mallilla järjestetä mitään missään? Korona on tässä kohdin huono syy, perustasolla olevilla alueilla aivan erityisesti. Monien muidenkin lajien kilpailutoiminta pyörii jo, soveltuvin varotoimin. Pelaamaan janoavia on joka niemessä ja notkossa. Jonkun tarvitsisi vain tarttua toimeen. (Oman kerhoni strategiaan ei kuulu - riittävästi järjestämistä on siinä, että saadaan välillä neljä pelaajaa kerhoiltaan.)

Petri Pitkänen
Viestit: 249
Liittynyt: 06 Tammi 2014 18:49
Paikkakunta: Espoo
Seura: MatSK

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Petri Pitkänen » 23 Kesä 2021 20:52

Risto Eerikäinen kirjoitti:
23 Kesä 2021 19:33
Kertokaa joku, miksei Kuopion turnauksen mallilla järjestetä mitään missään?
PK-seudun kuntien ohjeistukset kieltävät yhä aikuisten kilpailu ja harjoitustoiminan sisätiloissa. Tämä tietytsti koskee vain kuntien tiloissa tapahtuvaa toimintaa. Sisätiloissa jos on yli kymmenen ihmistä pitää olla mahdollisuus säilyttää turvavälit. Mutta harva yhdistys on valmis suosituksista merkittävästi poikkeamaan.

Risto Eerikäinen
Viestit: 6
Liittynyt: 24 Loka 2018 05:03
Paikkakunta: Oulu, Nokia
Seura: OSS, CC Nokia

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Eerikäinen » 24 Kesä 2021 00:10

On ihan pätevä peruste olla järjestämättä, jos kunnan tai alueen koronaohjeet oikeasti kieltää.

Kahden metrin turvavälisuositus on täällä Pirkanmaalla ja kai muuallakin voimassa, mutta se on vain suositus. Kannattanee tulkita niin, että pelilautojen välillä on se kaksi metriä tilaa. Pelaajaa suojaa vastustajan pärskeiltä maskit minkä suojaa. Huomattavan olennainen leviämismekanismi on silti aerosolit, jotka leviävät pisin poikin pelitilaa ja altistavat kaikki, jos paska tuulettimeen sattuu osumaan. Jokainen paikallesaapuva kyllä tiedostaa sen.

Pääpointtini on, että shakkiturnausta riskialttiimpia aktiviteetteja on yhteiskunnassa valloillaan (mm. ravintolat), ja pitää ollakin. Shakkiturnaus voidaan järjestää ilman, että se Suomen koronasotaan vaikuttaa odotusarvoisesti yhtään mitenkään. Ja toivon, että joku järjestää mahdollisimman pian: syksyllä voi olla taas liian myöhäistä.

Jari Järvenpää
Viestit: 764
Liittynyt: 08 Loka 2010 11:45
Paikkakunta: Tampere
Seura: TuTS

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Jari Järvenpää » 24 Kesä 2021 10:14

Kiva, että keskustelua syntyi. Kesäaikaan on joitain turnauksia:
31.7. nopean shakin turnaus Akaassa
14.-15.8. Lahden klassisen shakin turnaus
20.-22.8. JSM-pelit
22.8. Puistoshakin HM Helsingissä
28.8. Pohjois-Suomen nopean shakin mestaruusturnaus Oulussa
28.-29.8. HSK:n elokuun turnaus Helsingissä -klassista shakkia

Lisäksi pari kaikille avointa pikashakkiturnausta, eri ikäryhmien SM-turnaukset ja nuorten turnauksia.

Risto Eerikäinen
Viestit: 6
Liittynyt: 24 Loka 2018 05:03
Paikkakunta: Oulu, Nokia
Seura: OSS, CC Nokia

Re: Varautuminen mahdollisiin pettymyksiin

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Eerikäinen » 26 Kesä 2021 00:58

Onhan noita, mutta vasta reilun kuukauden päästä. Ja kun edellisistä on myös yli kuukausi aikaa, tilanne on suorastaan paradoksaalinen. Viime vuoden heinäkuun pelasti helsinkiläisten rivakalla aikataululla järjestämä klassinen turnaus. Nyt ilmeisesti sama ei ole heille mahdollista, mutta niin monelle kerholle Uudenmaan ja Hämeen ulkopuolella olisi hyvinkin mahdollista. Mää tuun muistuttamaan tästä, jos se huono skenaario toteutuu ja syksyltä kaikki taas kielletään.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 58 vierailijaa