Kunnioitettu herra presidentti

Shakki Suomessa ja maailmalla
Risto Tuominen
Viestit: 150
Liittynyt: 22 Syys 2010 23:07
Paikkakunta: Turku
Seura: TuTS

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Tuominen » 06 Helmi 2018 11:22

pjkauppa kirjoitti:Tällä ei ole yhteyttä Venäjän Fortumin asian karilleajaoon, joka tapahtui myöhemmin ja siitä riippumattomista syistä. Mutta, kun olen toisaalla kuvaillut minkälaista villiä valtataistelua Venäjän shakkipolitiikassa maan oma sisäpolitiikka taustalla silloin on käyty, niin herää kysymys, ketä se suurlähetystön henkilö, joka kirjoitti kirjeen, sillä oikein halusi tukea. Jos se olisi ollut Iljumžinov, niin se oli ensiksi täysin tarpeeton, koska suora kontakti häneen oli jo olemassa. Toiseksi kirje tuli yleisesti SSL:lle osoitettuna Juha Sundelinin tappion jälkeen, eli sen lähettäjä saattoi laskea sen todennäköisesti tai mahdollisesti joutuvan voittoisan opposition käsiin. Kolmanneksi, jos suurlähetystö olisi aidosti halunnut tukea Iljumžinovia, niin yksinkertainen ja korrekti tapa olisi ollut sille alisteisen kulttuurikeskuksen kautta sponsoroida tapahtumaa, johon Iljumžinov oli jo ilmoittanut aikovansa saapua. Tähän pyyntöön ei kuitenkaan edes vastattu.
Minun mielestäni vastauksesi vain vahvistaa tapahtumaketjun: Sundelin aikoo äänestää Iljumzhinovia - Sundelinia ei valita puheenjohtajaksi - Venäjän suurlähetystö kysyy ketä Suomen shakkiliitto nyt kannattaa - Fortumin rahoitusta ei saada.

pjkauppa

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja pjkauppa » 06 Helmi 2018 12:40

Päättelyketjusi on moninkertaisesti väärä sekä loogisesti että faktisesti. Ensinnäkin mainitsemani kulttuurikeskuksen kiinnostuksen puute sponsoroida ottelua, vieläpä tietoisena Iljumžinovin tulosta ja Unkarin vastaavan keskuksen myönteisestä sponsorointipäätöksestä osoittaa, että Iljumžinovin tukeminen ei kiinnostanut heitä tippaakaan. Ja jos vielä ajateltaisiin, että he olisivat kyllä halunneet tukea häntä, mutta säästää omia rahojaan, olisivat he voineet hyvän tavan mukaan ainakin vastata kirjeeseen ja tarjota omaa apuaan ei-rahoituksellisella tavalla, esim. ilmoituksella valmiudesta informoida omien julkaisujensa kautta ottelusta tms., kuten teki mm. Karjalan tasavallan kansallisuusasianministeriö.

Toiseksi, jos nyt kuvittelisimme, että lähetystö kuitenkin olisi tukenut Iljumžinovia ja olisi halunnut epäselvässä tilanteessa kokeilla kepillä jäätä, miten valittu uusi johto mahtaa suhtautua tilanteeseen, niin ei typerinkään tollo tekisi sitä postikirjeellä.

Kolmanneksi, myös Venäjän Fortum on suomalaisessa omistuksessa eikä venäläisessä.

Neljänneksi, Venäjän Fortum loppuun saakka korosti, että he antavat sponsorirahan, kunhan dokumentit tulevat alkuperäisen ohjeistuksen mukaisina alunperin ilmoitettuun takarajaan saakka. Eikä ohjeistuksia oltu nähty ongelmallisina tai erikoisina niiden saapuessa, vain työläinä.

Jos välttämättä haluat edelleen heitellä tällaisia oletusten oletusten oletusten oletuksia ulkovalloista ja niiden edustuksista, niin ajattele niitä ainakin hieman etukäteen, että niissä olisi edes jotain logiikkaa!

Risto Tuominen
Viestit: 150
Liittynyt: 22 Syys 2010 23:07
Paikkakunta: Turku
Seura: TuTS

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Tuominen » 06 Helmi 2018 12:53

Kulttuurikeskus ei liity tähän tapaukseen mitenkään. Tapausta ei välttämättä edes haluttu salattavaksi vaan pikemminkin kerrotaan että valinnalla on merkitystä. Venäjän Fortum tekee päätöksiä suhteellisen itsenäisesti eikä asiaa muuta vaikka Suomen Fortum hyväksyisi toiminnan. Venäjän Fortum tarvitsee suhteita erityisen kipeästi, sillä niillä on Venäjän hankkeissa suuri merkitys.

Uskot, että raha oli loppuun saakka saatavilla, mutta minä uskon että se oli riittävän monen mutkan takana ja raha ei todellisuudessa enää ollut saatavilla kun Sundelin ei ollut puheenjohtajana. Liian monta sattumaa uskomaan muuta. Suhtautumisesi on vähintäänkin sinisilmäinen tai sitten tiedät enemmän asiasta kuin annat ymmärtää.

pjkauppa

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja pjkauppa » 06 Helmi 2018 15:14

Hoh-hoijaa, hoh-hoijaa! Monilla sinänsä terävästi ajattelevilla ihmisillä on seuraavanlainen syndrooma: Kun ensin hyvin vajavaisten tietojen varassa kehittelee jonkun upealtanäyttävän ja itsessään loogiselta näyttävän teorian, miten kätketty asia itse asiassa onkin, on hyvin vaikeaa luopua siitä, kun uudet tiedot osoittavat teorian kuitenkin virheelliseksi. Ihminen koettaa epätoivoisesti pelastaa "taideteostaan" keksimälla yhä monimutkaisempia aasinsiltoja ja tosiasioiden kiistämisiä. Olen itsekin joskus sortunut tällaiseen.

Katsotaan nyt vielä kerran:

- Miksi kulttuurikeskus ei muka liity asiaan mitenkään, vaikka olen juuri esittänyt miten se liittyy?

- Jos kerran olisi ollut niin, että tapaus vain haluttiin vinkiksi, että asialla on merkitystä (mitä? mihin?), niin kenelle se olisi tullut uutisena? Kai nyt kehnoinkin analyytikko käsittää, ettei mikään valittu uusi hallitus missään tapauksessa ainakaan reilusti ennen valtaantuloaan rupea tekemään päätöksiä mistään lähes vuoden kuluttua tapahtuvista asioista. Ajoitus olisi siis totaalisesti metsään, ja vaikkei jokainen diplomaatti mikään ruudinkeksijä ole, ei heitä aivan karkeasti pidä aliarvioida.

- Itse muistutit kerran, että "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Eiköhän tämä pidä paikkaansa myös Suomen Fortumin venäläiselle tytäryhtiölle?

- Minä tiedän, että oli ilmoitettu rahan olevan loppuun saakka saatavilla, enkä näe syytä olla uskomatta ilmoituksen rehellisyyteen. Varsinkaan en näe syyksi aivan tyhjästä tempaamiasi uskonkappaleita.

Risto Tuominen
Viestit: 150
Liittynyt: 22 Syys 2010 23:07
Paikkakunta: Turku
Seura: TuTS

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja Risto Tuominen » 06 Helmi 2018 15:26

Pitäisikä sinunkin jo rauhoittua kun kuulostat kovin väsyneeltä. Oma logiikkasi pätkii huomattavasti. Joku on vähän liian ihastunut omaan tekstin tuottoonsa.

Toivottavasti kevään kokouksessa käsitellään hallituksen lisäksi myös Kauppalan osuutta rahojen menetykseen. Päätän myös tämän keskustelun omalta osaltani.

pjkauppa

Re: Kunnioitettu herra presidentti

Lukematon viesti Kirjoittaja pjkauppa » 06 Helmi 2018 15:42

Keskustelua on käyty varmaan tarpeeksi, enkä minä sitä ole aloittanut. Päätän sen samoin omalta osaltani.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Aleksi Olander ja 104 vierailijaa